Pitkävetovihjeet täältä: Ilmaisilla vetovinkeillä on yksi päämäärä, joka on tarjota voittoja vedonlyöjille. Ammattilaisten vinkeillä voi amatöörikin kasvattaa pelikassaansa helposti. Pelkkä pitkävetovihjeiden sokea hyödyntäminen ei kuitenkaan auta, jos ei osaa niitä hyödyntää oikein. Pelaajan tulisi ymmärtää vähintää perustiedot lajeista ja sarjoista, jota hän veikkaa. Erilaisilla vihjesivuistoilla markkinoidaan lisäksi välillä kyseenalaisia vihjeitä, joten pelikassan hallinta ja huonojen kertoimien välttäminen on jo puoli voittoa. Vihjeiden lisäksi kannattaa itse aktiviisesti etsiä parhaimpia kertoimia kullekin pitkävetokohteelle. Kertoimien vaihtelut ovat yleisiä, joten samana päivänä löydetty nk. ylikerroin voi olla jo päivän aikana laskenut huomattavaksi pienemmäksi, jolloin vihjeen pelaaminen ei enää kannata. Kertoimien vaihtelu kuuluu vedonlyöntiin ja kertoimet saattavat muuttua esimerkiksi loukkaantumisuutisten tai suuren vaihdon takia.

Emme suosittele ketään pelaamaan yli omien varojensa, joten pelikassan hallinta on hyvä opetella heti alkuun. Meidän suosituksemme on, että et pelaisi yhteen pelikohteeseen kerralla yli 5% omasta pelikassastasi, mutta toki poikkeustapauksissa asetettu veto voi tämän ylittää. Kohtuuttomat yksittäiset panokset ja useiden pelikohteiden eli rekkojen valitseminen vetolapulle on kuitenkin varma tie tappioihin. Muista hyödyntää vihjeet fiksusti, sillä näin voit pitkässä juoksussa kasvattaa palautusprosenttiasi.

Pitkävetovihjeet eri lähteistä

pitkavetovihjeet

Pitkävetovihjeitä tarjoavia erilaisia ilmaisia ja maksullisia palveluita on nykyään tarjolla valtava määrä. Näitä sivuja on moneen lähtöön ja osa sivuista tarjoaa varsin heikkotasoisia vihjeitä. Meidän valintamme pitkävetovihjeiden lähteiksi oli lopulta yksinkertainen, sillä vain yksi sivusto ylitti reippaasti omat palautusprosentimme. Tämä sivusto on vuonna 2015 lanseerattu Betsikingi, jonka vihjeet ovat laadukkaasti valittuja ja ne myös osuvat suurella prosentilla. Kingi tarjoaa vihjeet esimerkiksi seuraaviin lajeihin:

  • Valioliiga vihjeet
  • Liiga vihjeet
  • Mestarien liiga vihjeet
  • Veikkausliiga vihjeet
  • NHL vihjeet
  • Suurimmat ottelut ja urheilutapahtumat, kuten El Clasico

PITKÄVETOVIHJEISIIN LISÄÄ RAHAA

Pitkävedon pelaamiseen kuuluu kiinteänä osana erilaisten vedonlyöntibonusten hyödyntäminen, jotka voivat tehdä veikkaamisesta erittäin kannattavaa. Erilaisia bonuksia löytyy netistä lukematon määrä ja näiden hyödyntäminen on suositeltavaa. Talletusbonukset ovat ovat huonosta maineestaan huolimatta taitavalla vedonlyöjälle lähes ehtymätön rahan lähde jo odotusarvoltaan. Näitä bonuksia kannattaa metsästää, sillä niiden pelaaminen on kannattavaa. Muista kuitenkin aina tarkistaa bonusten ehdot, ennen kuin päätät tehdä talletuksen. Kierrätysvaatimuksen tulisi olla mahdollisimman alhainen, ja esimerkiksi Unibetin kierrätysvaatimus on vain nelinkertainen. Keräsimme tälle sivulle listan niistä bonuksista, jota suosittelemmme pitkävetovihjeiden ohessa. Valitut sivustot ovat luotettavia peliyhtiöitä ja kaikki voitot ovat verottomia. Veikkauksen pitkävetoa kannattaa välttää, sillä kertoimet eivät ole kilpailukykyisiä.

cherrybet
coolbet1
mrringo1
unibetsemi
comeon1
betway1

PARHAAT PITKÄVETOVIHJEET

Suomen suosituin vedonlyönnin muoto on pitkäveto, joka takaa myös sen että erilaisia vihjepalveluita on tarjolla valtavasti. Näistä suurin osa ei kuitenkaan pysty voitolliseen vedonlyöntiin, joten on turha tuhlata aikaansa ja etsiä voitollisia vinkkejä sellaisista lähteistä, jotka eivät niitä ole aikaisemminkaan pystyneet toimittamaan. Valitsemalla parhaat vetovihjeet voit jatkossa tehdä parempaa tulosta kuin muut, ja kasvattaa pelikassaasi aina vain suuremmaksi.

Meidän omat pitkävetovihjeet

Sivustomme keskittyy pääasiassa otteluennakoihin ja live stream lähetyksiin, mutta kuten olette saattaneet huomata sisältyy ennakoihin usein pelivinkkejä ja arvioita ottelun lopputuloksista. Emme kilpaile muiden vihjesivustojen kanssa määrillä tai kertoimillla, vaan pyrimme antamaan uusia näkökulmia ja tarkastelemaan vihjeissämme aikaisempia otteluita ja joukkueiden kuntopuntareita. Jätämme valinnan pelikohteesta ja vetomuodosta pelaajalle, jolloin hyvien kertoimien ja voittamisen ilo jää myös tälle. Muista tsekata päivittäin silti Betsikingin parhaat pitkävetovihjeet.